Kuvaaja - Mari Lepistö
Hei, mä olen Mari ja toivotan sinut tervetulleeksi kotisivuilleni!
Aloitin valokuvaamisen jo nuorena. Silloin minulla oli filmikamera, jolle otin kuvia suurimmaksi osaksi omista lemmikeistäni. Noin kymmenen vuotta myöhemmin sain käteeni ensimmäistä kertaa digikameran ja olin innoissani! Kuvia pystyikin ottamaan vaikka kuinka monta ja näkemään heti miltä ne näyttää. Näistä ajoista kamera on vaihtunu järkkäriin ja kuvauskohteet on monipuolistuneet lemmikeistä ihmisiin.
Valokuvauksessa erityisesti sydäntäni lähellä on odottavat äidit, pienet lapset, perheet, pariskunnat ja koirat. Näissä kuvauksissa koen olevani parhaimmillani.
Kuvaajana olen rauhallinen ja rento. Haluan, että viihdyt kuvauksissa, etkä jännitä turhaan. Mieluusti annan kuvauksen edetä omalla painollaan, enkä ohjaa teitä epämukaviin poseerauksiin. Varsinkin lapsien kanssa he voivat olla omia luonnollisia persooniaan, parhaita kuvia saamme silloin, kun ilo ja muut tunteet tulevat aidosti esiin.
Kuvauksia toteutan miljöössä, joka voi olla esimerkiksi viihtyisä puisto, kaunis metsä, hiljainen ranta, idyllinen kaupunki tai sinun oma kotipihasi. Kuvauspaikaksi voidaan valita teille merkityksellinen paikka, esimerkiksi paikka jossa käytte usein viettämässä yhdessä aikaa.
Nähdään kuvauksissa!